Hylättyjä kerholehtijuttuja #5 (Big G)

Vierailijat esittelevät kulkimiaan ja projektejaan.
Avatar
makke
Magnum
Viestit: 290
Liittynyt: 30 Touko 2007, 16:34
Paikkakunta: Parainen

Hylättyjä kerholehtijuttuja #5 (Big G)

Viesti Kirjoittaja makke »

Kunnianosoitus suurmiehelle
Big G
Dedicated to Gerry ”Big G” Marshall

(autoraiskarin tarinoita; about osa 8)

Teksti: Marko Pätsikkä (ellei toisin mainita)
Kuvat: Marko Pätsikkä


Alkusanat
"Big G", eli alkujaan ihan tavallinen Vauxhall Viva 1300 3d Estate '75 on saanut osakseen laikkakoneen ja mig-hitsin kosketuksen ja tulevaisuudessa sopivan moottorin virittämisen. Auto synty nykyasuun on jälleen kerran hetken mielijohteen tulosta. Aluksi minun piti laittaa auto vain pikaisesti kuntoon, mutta sitten päädyinkin suurempiin muutoksiin. Mopo lähti taasen kunnolla kädestä ja auton kanssa tulikin tehtyä paljon suurempia muutostöitä mitä uskoinkaan. Muutokset on tehty siten, että jos ei tunne HC-korisia Vauxhalleja syvällisesti, niin ei edes huomaa muutoksia. Projektin edistyessä päätin, että teen auton joka on nätti, hyvä ajettava ja tulee olemaan vielä kaiken lisäksi nopeakin.
Auton nimi tulee siitä, että se rakennetaan suorituskykyiseksi ja ennen kaikkea hyväksi ajaa. Autoa rakennan kunnianosoitukseksi kaikkein kuuluisimmalle Vauxhall kilpa-autokuljettajalle, eli Gerry "Big G" Marshallille.


Pohjustusta
Jostain kumman syystä monelle Vauxhall harrastajalle on tullut sellainen käsitys, että en vuosiin ole juuri mitään kummempia juttuja Vauxhallien kanssa tehnyt. Että tekemiseni olisivat suurin piirtein päättyneet siihen kun sain Pikku Vihtorin ja Wet Dreamin tehtyä! Nyt Emolahden meetingissä 2009 käytyäni päätin, että oikaisen noita käsityksiä, olkoonkin etten ole enää edes kerhon jäsen ja mahdetaanko juttujani edes julkaista.
Jo ennen Emolahden tapaamista kirjoitin kolmesta työn alla olevasta autostani tarinat, joten ajattelin kertoa tästä neljännestäkin.
Tokihan täytyy myöntää, että vuosien saatossa tein tilaustöinä paljon US autoja, joista on kyllä ollut juttua runsaasti alan lehdistössä (yhtenä tunnetuimpana Taavitsaisen Jarin ’70 SS Camaro, jonka rakentamisesta ollut juttua varmaan 10 kpl V8 Magazineja). Mutta tyystin ilman omia projekteja en ole sentään ollut.


Vihje ja tulos
Sain Vampulassa asuvalta brittiautoharrastajakaveriltani Laineen Paulilta vihjeen tästä Vivasta. Soittelin auton omistajalle ja puhelimitse sovittiin kaupat, lupasin lähteä hakemaan autoa vielä samana päivänä. Lähdön piti tapahtua hyvissä ajoin iltapäivällä, mutta kiireistäni johtuen haku venyi iltahämärään. Pääsimme perille juuri kun hämärä oli laskeutunut, varsin harmittava asia kyytiinoton kannalta. Tämän vihjeen antanut kaverini tuli neuvomaan meidät perille, sekä avittamaan auton kyytiinottamisessa. Mukanani oli myös Vauxhall-harrastajakaverini Koivuniemen Juha, jonka kanssa olemmekin hakeneet jo yli parikymmentä Vauxia aikaisemminkin. Perillä meitä odotti keltainen sukellusvene. Särmä ja kokonainen pikaisesti vilkaistuna, ikävää vain, että auto oli vajonnut akseleita myöten maahan ja tietysti jäätynyt kiinni.


Irrotusta ja ei kun kyytiin
Auton omistaja oli vanhempi herra, joka olikin jo vaimonsa kanssa tehnyt alkuvalmisteluja auton kyytiinottoa silmälläpitäen. He olivat kantaneet kuumaa vettä ulos ja kaataneet niitä renkaisiin ja saaneet siten autoa hivenen sulamaan maasta. Kaikista alkuvalmisteluista huolimatta auto oli vielä kovasti tukevasti maassa kiinni. Kun katsoin auton alle, niin havaitsin tukivarsienkin olevan täysin jäätyneinä saveen kiinni. Alkoi siis tunkkaaminen pikkuisella haitaritunkilla, olinhan unohtanut ottaa hallitunkin mukaan.
Tunkin ja erinäisten vipuvarsien avulla saimme pikkuhiljaa auton irtoamaan maasta kulma kerrallaan. Kaikki renkaat olivat tyhjät ja tietysti olin unohtanut ottaa vararenkaat mukaan, sitä se on kun kiireessä lähtee reissuun.
Kun auto oli saatu irti maasta aloin vetämään sitä vinssillä Petterin lavalle. Kipeästä kädestäni johtuen en saanut vinssin kitkajarrua riittävän tiukalle ja siksi auto ei meinannut tulla kunnolla kyytiin kun vinssin kytkin alkoi luistaa. No, onneksi paikalla oli kolme työntäjää ja siten pikkuhiljaa auto tuli Petterin lavalle. Tiukalle otti, olivathan renkaat tyhjät, jarrut osittain päällä ja sitten se luistava kytkin. Välillä meinasi minulta loppua koko työnteko, sillä vatsassani oli kovia kouristuksia jotka kestivät noin 10 sekuntia kerrallaan ja niitä tuli noin kolmen minuutin välein puolen tunnin ajan. Luulin jo että nyt on jo jotain vakavaa, mutta onneksi tilanne rauhoittui. Myöhemmin keksin, että ne kouristukset johtuivat kalsiumlääkkeestä jota olin ottanut sormeni luutumisen nopeuttamiseksi; jäi ensimmäiseksi ja viimeiseksi tabletiksi. Petterikin pelästytti; paikallaan käydessään tuuletus ei ilmeisesti ollut riittävä; ja auto keitti pahemman kerran. Lisäsin syylariin nestettä ja toivoin oireiden olevan jo takanapäin.


Lämpenee
Kun oltiin päästy talolta pois ja matkaa oli jatkunut kolmisen kilometriä, niin huomasin ettei lämmityslaitteesta tule yhtään lämpöä; vesi siis vähissä. Kone alkoi käymään kuumana ja jatkoin kuitenkin matkaa vielä viitisen kilometriä, sillä tiesin, että vasta Vampulan keskustasta saattaisin saada vettä.
Eihän siellä ollut kuin kylmäasema ja ei sieltä mitään nestettä tai vettä saanut. Onneksi viereisessä tilitoimistossa oli naisia paikalla vaikka kello lähenteli jo kymmentä illalla. Kävimme koputtelemassa ovea ja joku naisista uskaltautui varoen tulla avaamaan oven. Saimme vettä ja syylari tuli täytetyksi, haimme vielä kannun täyteen matkaa varten jos vaikka vielä tarvittaisiin.
Petteri pirulainen meinasi järjestää mulle hermoromahduksen. Pelästyin, että uskollinen seuralainen jättäisi tielle tai kone laukeisi. Mutta mitä vielä, Vauxin 2-litrainen OHC pisteli taas kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, niinhän 35 tkm ajetun koneen pitikin. Kyllä se kuumana kävi, oli tainnut termostaatti jämähtää kiinni tai jotain vastaavaa. Taisi myös ottaa itseensä pari viikkoa takaperin suoritetusta HB Viva V8:sin hakureissusta, sillä mittariin tuli lisää 1230 km 17-25 asteen pakkasessa. Ihme, ettei tällä reissulla keittäessä kansipahvi palanut, vieläkin kummastuttaa... Perille päästiin lopulta hyvin ja ajoin Petterin Vivan kera suoraan talliin ja aloin tutustumaan Vivaan tarkemmin, enhän sitä pahemmin noutaessa katsellut.


Alkutunnelmia
Perillä havaitsin autossa jonkin veran ruostevikaa helmoissa ja pohjassa, samoin konehuoneessa. Auto oli kuitenkin ihan läjässä ja oikeastaan varsin siistikin. Konepellin alle katsoessa kaikki näytti varsin hyvältä, jotain pikkuosia oli irrotettu ja starttimoottori oli irti. Korjasin startin ja muutenkin laitoin paikat soveliaaseen kuntoon. Kaasuttimen purin ja puhdistin.
Kun koitin autoa käymään, niin ei mitään tapahtunut, solenoidi löi päälle, mutta kone ei pyörinyt. Koitin kampiakselin päästä ja edelleen jumissa. Totesin, että vaihteisto oli lauennut ja oli jäpännyt peltorallikäytössä jumiin. No, repäisin sitten tuon rikkoutuneen voimansiirtovälineen auton alta pois ja yritin startata uudelleen; ei vieläkään toivottua tulosta.
Aloin tutkimaan konetta lisää, sillä ihmetytti kun ei pyöri kunnolla. No, vika selvisi varsin nopeaan; kampiakselissa oli niin paljon klappia, että vauhtipyörä hankasi kiinni lohkoon. Koska koneen oli kunnoltaan tuota luokkaa, niin ei kun pois! Ei siinä heilahtanut kuin tovi, kun kone jo keikkui narun nokassa ja konehuone oli muutenkin riisuttu kaikista irto-osista.


Siivousta
Auton sisällä lojui erinäisiä irto-osia ja kaikenlaista roskaa. Osa osista oli vielä ihan käyttökelpoisia, joten kannoin ne hyllyyn muiden HC osien joukkoon. Takatavaratilassa oli säilytetty muovisia apulantasäkkejä. Niitä oli siellä noin 100 kpl ja aurinko oli polttanut ne kovaksi muhjuksi. Kun niitä yritti nostaa, ne murenivat käsiin. Rikkalapiolla nostelin parin jätesäkillisen verran moskaa pois auton kyydistä ja imuroin lopuksi kaikki paikat.


Ostohalukkuutta
Koivuniemen Juha joka oli ollut kanssani autoa hakemassa innostui autosta kovasti ja alkoi harkitsemaan sen ostamista. Pyysin käymään ja samalla vihjaisin, että perjantaina pikku perjantaipullo saattaa vaikuttaa yllättävänkin paljon auton hintaan. Siinä illasta sitten otettiin kuppia ja mietittiin mitä autolle tarvitsisi tehdä ja mikä olisi hinta. Pääsimme sopuun mahdollisista kuvioista ja jäin odottelevalle kannalle. Viikonpäivät siinä meni kunnes tuli tieto, ettei kaupasta tule mitään kun naisväki pistää hanttiin. No, se ei minua suuremmin harmittanut, ja niinpä päätin jatkaa auton kunnostusta sillä mielellä että teen sen itselleni.


(Seuraavan osan tätä tarinaa on kirjoittanut kaverini Juha Koivuniemi)

ENSIMMÄINEN YHTEYS

Kauan sitten näin kerholehdessä jutun HC farmarista, sen auton muodot ja näkö kolahti kyllä lujasti. Pidän muutenkin HC Vivoista paljon, sen takapään ja konepellin vuoksi erityisesti. Kuulin Pätsikän Markon ostaneen pari herkkua maailmalta.
Kuultuani sen sensaatiouutisen rupesin käymään ylikierroksilla. Johtunee varmaan siitä, kun olen nähnyt vain kuvia kiintymykseni kohteesta. Yhtenä maanantai-iltana lähdettiin hakee sitten toista niistä Vampulasta. Matka sujui Petterillä jälleen kerran aivan loistavasti, perille päästyämme päädyimme vanhan mukavan herran pihalle, josta löytyi autoja vähän enemmänkin: kymmenkunta Marsua, joku vanha Volvo ja Toyota sekä yksi auto; meinaan keltainen HC farmari!
Ensimmäinen yhteys on luotu tähän universumin mahtiin, sekä ensimmäinen tatzi toteutettu. Pieni harppaus muille, iso minulle. Sitten hetkeksi maan pinnalle…
Ei siin muuten mitään, mutta auto oli vajonnu maahan jokaisesta renkaastaan ja edestä tukivarsia myöden, ja tietysti jäätynyt kiinni. Siinä sitten noin puolen tunnin tunkkaamisen ja kankiväännön lopuksi saatiin kuin saatiinkin renkaat irti jäätyneestä maasta. No, mutta mitä ihmettä, Petteri keittää! Auto sammuksiin ja jäähtymään, ei muuta ku lisää nestettä syylariin ja käymään. HC:kin oli aika hyväl mallil kyyris. Siinä vanhan herran kanssa jutustellessa ilmeni, että hän on ollut myyjänä GM:llä.
Lähdettyämme liikkeelle ja ajettuamme pari kilsaa Petteri keittää jälleen; pysäytettiin yhden kylmäaseman pihalle. Onneks siinä oli tilitoimisto ja siellä valot vielä yhdeksän aikaan. Taisi olla paikallisten marttojen kokoontuminen. Kun mentiin koputtaa, niin hyvä ettei ne housuihis päästäny. No, selitettiin asia, ettei ryöstäjiä olla, vettä vaan kaivattaisiin… no, sitä saatiin, kiitos heille. Matkaan Marko piiskasi Ukkoslintunsa
Loppu matkasta jännättiin, että päästäänkö kotiin, koska bensa oli todella vähissä; hyvin kuitenkin selvittiin. Markon tallille päästyämme kokeiltiin heti, että onko kone jumis; ei ollu. Joten Marko päätti, että se käy vielä. Marko rupes huoltaa kaasaria ja mä rupesin repii starttii irti. Startti saatiin kuntoon ja kaasari huollettua, kello oli jotain yhen maissa yöl ja muija kiukkusena kotona, ei se mitään aattelin… Sanoin lähtiessäni muijal, et ei pitäis kauaa mennä, mutta ihmisen mielenkiinnon takia venyy aina ja naiset ei vaan millään ymmärrä… Mutta, akat tulee ja akat menee, mut Rock'nRoll Forever Man! Joten en tiedä miten Vivan lopun kaikkea kävi, lähtiessäni siitä uupus laturi ja virranjakaja. Mut Marko oli koittanu sitä viel käymään, mut siinä oli kuulemma laatikko *kulta* ja jumis kun sillä oli ajettu peltorallia. Hyi niitä, eihän vanhaa Vauxhallia saa revittää kuin vanhaa huoraa…

(Makke jatkaa tarinaansa)


Ja mitäs tälle sitten tekisi?
Kun kone menisi vaihtoon joka tapauksessa, niin miksei sitten saman tein tekisi jotain muutakin? Tallin nurkassa oli läjäpäin hyviä ohc-koneita ja ohc-muutoksessa tarvittavia osia, joten päätin tehdä Estatesta isokoneisen.
Konevaihtoehtoja katsellessani ajattelin ensin asentaa keulalle yhden minulle aikoinaan tulleen Vuoriston Reijon rakentaman moottorin, jossa oli nitrattu alakerta ja moottoria oli muutenkin viritetty. Lopulta kuitenkin päädyin asentamaan autoon yhdestä Magnumistani peräisin olleen moottorin, jolla ei oltu ajettu täysremontin jälkeen kuin 1500 km.
Tulevan moottorinvaihdon myötä tarvitsisi akselitkin vaihtaa OHC-moottorille. Mulla oli yhden Magnumin akselit joutilaana. Ensin ajattelin asentaa ne, mutta sitten kuitenkin päädyin taasen ihan utopistiseen ratkaisuun. Ruuvasin nuo Magnumin akselit Tuomiston Jukalta ostamani kilpuri Firenzan alle ja tähän Estateen aloin sovittamaan FE:n akseleita.
(kuva 1: Projekti alkamassa ja etuakseli ulkoistettuna yhtälöstä.)


Akselimuutoksia ja moottorin asennus
Akseleiden sovitus koriin oli taasen omansalainen savotta. Olin aikaisemmin asentanut yhteen HC koriin Cavalier Mk1/Ascona B:n etuakselin hyvinkin pienellä työllä. Mutta FE:n etuakseli on reilusti kookkaampi ja leveämpi kiinnityspisteiltään. Mutta kun aikani rullamitan kera pyörin auton ympärillä sain selville oikeat mittapisteet, joita apuna käyttäen saisin akselin asennettua paikalleen kunnolla niin, ettei se ole vempulassa ties mihin suuntaan.
Akselin keskikiinnikkeet menivät ohi HC:n runkopalkkien, joten leikkasin palat pois sisälokasuojista ja rakensin palkkien ulkopuolelle uudet kiinnityspisteet. Lopulta vahvistin runkoa konehuoneen puolelta kulmaraudoin. Alapään kiinnikkeille piti vastaavasti rakentaa tyystin uudet kiinnikkeet runkoa pilkkoen ja muokaten. Kun aikani olin tehnyt uusia rakennelmia sain etuakselin sovitettua asiallisesti paikkaansa. Ja jousia muokkasin runsaasti, jotta auto asettuisi järkevään korkeuteen. Siinä sit sovittelin joitain renkaita alle ja lopputulos näytti hyvältä, sillä raideväli kasvoi runsaasti. Se runsaasti on tässä tapauksessa 250 mm.
Seuraavaksi oli edessä moottorin asentaminen. Päätin poistaa autosta keulapainoisuutta, joten edessä olisi moottorin siirtäminen taaksepäin. Aikani mittailin, ja päädyin käyttämään joitain löytämiäni moottorinkorvia joilla sain siirrettyä moottoria 130 mm taaemmaksi mitä se on alkujaan HC OHC-koreissa. Tämä taaksepäin muutos sai aikaan sen, että rintapeltiä oli muokattava.
Asensin moottorin perään uuden 11” kytkimen, Petterin paineasetelman sekä vaihteiston, jonka tiesin varmasti olevan moitteettomassa kunnossa. Seuraavaksi sitten laikkakone laulamaan ja pilkkomaan rintapeltiä. Sovittelin moottori-vaihteistopaketin auton keulalle. Ei sopinut vieläkään kunnolla vaikka rintapelti oli pilkottu. Moottori otti kiinni rattiakseliin. Ensin muokkasin rattiakselia sen minkä pystyin asentamalla siihen mm. FD:n nivelen. Lopulta jouduin muuttamaan moottorin kallistuskulmaa nostamalla sitä pystynpään. Jos nyt oikein muistan, niin kuljettajan puolelle tuli noin 50 mm tavaraa lisää verrattaessa moottorin normiasentoon, eli noin 20 astetta poissa normikulmasta.
Alkuperäinen lämmityslaitteenkenno ja –puhallin yhdistelmä ei sopisi enää paikkaansa, se oli selvää. Joten poistin ne kokonaan ja tulppasin reiän levyllä johon asensin Aarnikotkalogon. Samalla jätin rintapellistä pois sen irtopellin, joka peittää pyyhkijänmoottoria sekä lämmityslaitetta.
Vaikka autosta tulisi vain kesäauto, niin jonkinmoinen puhallinjärjestelmä siinä tulisi olla ettei ikkunat huurtuisi. Mietin erinäisiä vaihtoehtoja kunnes hoksasin Squeezerin (PC Cresta) rintapellissä vanhan lisälämmittimen (muistaakseni Eberbärcher). Se oli sellainen putkimallinen ns. torpedo lämmitin, jossa on poltin sekä kenno. Poistin sisältä kaikki poltinhilut ja jätin vain puhaltimen sekä kennon paikalleen. Tein tuolle mööpelille reiän rintapeltiin ja liitin puhallinputken Vivan omaan kanavaan. Eipä tuo kenno kooltaan kovinkaan kummoinen ole, mutta sen verran kookas sentään, että uskon sen pitävän kosteuden loitolla sekä lämmittävän kabiinia edes jonkin verran. Sittemmin rakensin virapelinä Turun Jäähdytinkeskuksessa töissä ollessani lämmittimeen uuden oikein tiuhan messinkikennon, jonka lämmöntuotto on varmasti samaa luokkaa mitä HC:n alkuperäisessä kennossa on. Sikäli erikoinen tuo lämmitin, että nuo lisälämmittimet on yleensä ilman tuota kennoa.


Ja lisämuutoksia luvassa
Jo sanomattakin on selvää, että kun käyttää FE:n etupalkkia HC:ssa, niin ongelmia tulee monissa muissakin kohdin kuin niissä jotka olin jo tässä vaiheessa muuttanut.
Rattiakselille olin hakenut toimivaa paikkaa ja sitä lyhentänyt sekä tosiaan käyttänyt sitä FD:n nivelakselia. Mutta siltikään muutokset eivät olleet riittävät, jotta olisin saanut käytettyä Magnumin rattiputken yläpäätä. Ja taas pilkkomaan rintapeltiä ja siirsin koko rattiakselin paikkaa sivusuunnassa. Sain paketin toimivaksi, mutta muutosten jälkeen ratti on hivenen vinossa. Siis siitä tuli lopulta hyvinkin onnistunut, vaikka alussa pelottikin.
Seuraavaksi oli edessä polkimien asennus, sillä eivät voineet enää olla normipaikoissaan. Ja taas rintapeltiä pilkkomaan. Muutin polkimien paikkaa ja sain ne rakennetuksi toimiviksi ja samalla sovittelin Magnumin käännetyn jarrutehostimen raudat keulalle.
Auton akun päätin siirtää takakonttiin, joten poistin alkuperäisen akun kiinnityspaikan konehuoneesta.
Seuraavaksi oli edessä jäähdytyspuoli. En halunnut käyttää Magnumin jäähdytintä, vaan jotain nykyaikaisempaa. Lopulta asensin jossain autossani olleen Bemarin syylarin keulalle. Puhaltimeksi asensin töistä ostamani Spallin puhaltimen (sikakallis, mut toivottavasti hintansa väärti).


Konehuone ”kuntoon”
Olin jo alkujaan tehnyt rattiakselin ja moottorin kallistuskulman siten, että saisin asennettua konehuoneeseen Ikosen Artsin valmistaman todella upean peltipakosarjan.
Tuosta pakosarjasta hivenen lisää. Pakosarja on mallia 4-1 ja siinä on mukana liitettävä jatko-osa, jossa on kiinni lambda-anturi. Vastaavanlainen sarja on ollut hänellä käytössä Firenzan nopeinta aikaa ajettaessa.
Pakosarja on tehty koneelle, jonka kallistuskulmaa loivennetaan 20 astetta. Pakosarja on erityisen laadukasta työtä ja sitä ovat ihailleet useat "virigurut". Pakosarjan laipat ovat vahvuudeltaan 10 mm koneistettua teräslevyä. Käyrät on tehty 1'75" putkesta, jotka yhtyvät 2,5" yhdyskappaleeseen. Siihen liitetään vastaavan kokoinen putkenpätkä, jossa on kiinni yksijohtoinen lambda-anturi. Laippojen kiinnityskohdassa 1,75" putkien sisässä on supisteputket. Nuo supisteet ovat 1,5" putkea ja niiden mitta on 75 mm.
Sähköjä en vielä tässä kohtaa tehnyt. Päätin poistaa Vauxin omat tuplat ja korvata ne ruiskulla ja samalla ahtaa moottorin. Sittemmin mieliteot muuttuivat ja myin pois turboahtimen sekä K-jetronic ruiskupaketin. Tässä kohtaa en osaa vielä sanoa tulevaa koneen ruokkimispuolta, olkoonkin, että kaasaripaketti on moitteettomassa kunnossa.
Siinä sit hioin koko konehuoneen kuntoon ja rakensin etukulmiin lisäkolmiovahvikkeet. Ruiskutin konehuoneen kauttaaltaan äänieristysmassalla ja maalasin sen keltaiseksi. Kaikki lisälaitteet pesin, puhdistin, kunnostin sekä maalasin ne mattamustalla. Konehuone alkoi olla mallissaan ja oikein siisti, joten oli aika siirtyä toisiin kohteisiin autossa.
(kuva 2: Konehuone maalattuna ja peltitöiltä valmiissa kunnossa.)
(kuva 3: Tässä näkyy hyvin tuo hauska puhallin, joka saa luvan toimittaa lämmityslaitteenvirkaa.)


Sisusta
Jo alkujaan mulle oli selvää, että autosta tuli sisustaltaan täysin Magnum. Mulla oli jemmassa Magnumin täysin virheetön sisusta kokonaisuudessaan ja olin päättänyt asentaa sen tähän autoon. Ovipahveista oli yläreunasta verhoilun liimaus pettänyt ovipahveista, joten liimasin ne kuntoon ja asensin paikalleen. Penkit pesin vaahtopesuaineella ja niistä tuli virheettömät.
Halusin myös, ettei kojelaudasta näkisi moottorin siirtämisen mukanaan tuomia muutoksia. Siitä sitten alkoikin melkoinen kojelaudan muokkaus. Ensimmäisenä hain hyllystä tehdasuuden kojelaudanpäällisen, jonka muokkasin tukiraudoiltaan sopivaksi muokattuun rintapeltiin. Sitten aloin asentamaan 7-dialia sekä muita osia. Sähköt tein uusiksi kokonaan, sillä joku oli vuosien saatossa rääpinyt Magnumin alkuperäisen johtosarjan surkeaan kuntoon. Rakensin sarjan uusilla alkuperäistä vastaavilla monivärijohdoilla ja käytin alkuperäisiä liittimiä uusien ”sielujen” kera.
Hanskalaatikko piti pilkkoa, sillä se oli auttamattomasti liian syvä. Ei muuta kuin pilkkomaan ja muovia hitsaamaan. Nyt luukun kiinni ollessa kaikki on ihan OK, mutta kun luukun avaa, niin hansikaslaatikolla on syvyyttä vain noin 100 mm.
Ratin ja sen suojamuovien asentamisessa oli myös omat kommervenkkinsä siirretyn rattiakselin paikan takia. Mutta kun aikani muokkaisin kiinnikerautoja ja muoviosia, niin sain kaikki näyttämään päälisin puolin vakiolta.
(kuva 4: Kojelauta tehty valmiiksi ja näyttää päälisin puolin täysin originaalilta.)
Tinttasin kaikki lasit tummiksi, sekä maalasin auton sisältä monilta osin mustaksi. Halusin käyttää autossa myös Magnumin takapenkkiä, joten alkuperäinen käännettävä takapenkki sai väistyä. Ajattelin, että olkoon auto sit vaikka SportsHatch tyylisesti luiskaperä, vaikkakin ilman tilaominaisuuksia. Rakensin siis Magnumin takapenkin paikalleen ja tein Saloon Magnumin hattuhyllystä jatkeen tavaratilan puolelle, siten että koko takaosa on ummessa kun ikkunasta katsoo. Kun se loppuu kesken isomman tilan takia, niin loppuosa on tehty jonkin japsiauton tavaratilan päälle vedettävän verhon kanssa.
Pohjaan tein paikan akulle sekä johdotin sen. Kaikki verhoilut tein uusiksi takaosaan ja sain siten auton sisustaltaan valmiiksi. Varapyöräksi asensin aidon 70-luvun Good Year rättirenkaan tehdasuuden Rostyle vanteen päälle asennettuna (tuossa vanteessa ihan kuriositeettina on vielä kiinni orkkis varaosanumerolappukin).
(kuva 5: Saloon Magnumin penkit Estatessa paikallaan, vielä tässä kuvassa puuttuu hattuhylly.)


Taka-akseli
Kuten etuakselikin, niin taka-akselikin tuli olla samaa maata. Siis Vivan orkkis perä mäkeen ja aloin asentamaan FE:n taka-akselia autoon. Taka-akselin sovittaminen osoittautui vaikeammaksi työksi mitä etuakselin asennus. Yksin kun töitä tein, niin piti erinäisiä vanttiruuvi ja tukirauta viritelmiä rakentaa hurjasti sinne sun tänne, jotta saisin akselin paikalleen. Kun olin yhden illan sitä ensin sovitellut paikalleen ja toisen illan mittaillut kohdalleen, niin oli edessä kiinnihitsaaminen.
Auto oli pilarinosturilla ja olin juuri hitsaamassa jousien kiinnikkeitä sekä ylätukivarsien paikkoja. Panhard-tanko oli vielä kiinnittämättä koriin, kun hain nosturilla nostamalla ja laskemalla oikeaa paikkaa mihin hitsata kiinnityspisteitä. Siinä keskityin vain oikean kohdan löytämiseen hitsausmaski päässä, toisessa kädessä hitsikolvi ja toisella kädellä pilarinosturia ohjaten. En yhtään havainnut mitä oli tapahtumassa kun yht’äkkiä joku huutaa et: ”Makke varo ja lopeta heti *..tana*!”
Pelästyin kovasti kun luulin olevani yksin tallilla ja olin totaalisesti keskittynyt vain oikean kiinnityskohdan löytämiseen. Hitsikolvi tipahti kädestä ja samalla lopetin nosturin ohjaamisen toisella kädellä. Kun sain nostettua maskin silmien edestä näin Laineen Paulin roikkuvan kiinni auton takapuskurissa pää punaisena autoa johonkin suuntaan kammeten ja kähisevän hampaiden raosta et: ”Nosta nyt *..tana* äkkiä autoa ylös tai se tippuu kohta.”
Tein työtä käskettyä ja Pauli sai aikaa hengähtää. Selvis, et mulla oli ollut tallin ovet auki ja kun hän oli kävellyt sisään talliin oli auto alkanut kääntymään nosturilla sivusuunnassa klinkkuun ja oli ihan putoamispisteessä ennen kuin hän sai puskurista estettyä liikeradan.
Olin siirrellyt autoa nosturilla pattinkien tukiessa tukivarsia ja niiden ohjatessa perää paikkaansa. Samalla oli sit nauruviritelmä, joka piti Panhard-tankoa ylhäällä löystynyt ja tanko oli painunut vasten lattiaa sillä seurauksella, että auton takaosa nousi irti nosturin tassuilta. En ollut katsonut riittävän tarkkaan nosturin varsien lukituksia ja yksikään varsi ei ollut tippunut lukkoonsa ja pääsivät liikkumaan vapaasti toisiinsa nähden. Oli ollut todella lähellä etten ollut saanut autoa niskaani.
Kiittelin Paulia pelastuksesta ja päätin lopettaa hommat sillä erää siihen ja siirryimme Paulin kanssa sisätiloihin kahville sydämen sykytyksiä vaimentamaan sekä tekemään asekauppaa. (vanhoja aseita joita keräilen)
Tämä episodi sai aikaan sen, että sen päivän jälkeen en nostanut nosturillani ensimmäistäkään autoa ennen kuin olin tarkastanut, että jokainen neljästä varresta oli lukkiutunut paikalleen. Ja kiitos Pauli; taisit pelastaa meikäläisen hengen sinä iltana!
(kuva 6: Taka-akselin asennus menossa. Kuva otettu juuri ennen kuin auto oli tippua päälleni. Kuvassa näkyy mm. toinen pattinki jolla tukivarsia panttasin kohdilleen.)
Seuraavana päivänä kävin sitten hitsaamassa taka-akselille kiinnikkeet ja niiden kanssa oli yli 18 tunnin työrupeama. Kiinnikkeiden rakentamisessa oli melkoinen urakka ja jousistakin tuli varsin mitättömän pituiset. Jätin alustan rakentamisen sillä erää ja se jäi vain kardaania vajaata valmiiksi. Enää en siinä kohtaa jaksanut alkaa kardaania muokkaamaan oikeaan mittaansa.


Ulkokuori
Aloin tekemään turvallisempia töitä ihan lattiatasolla, joten edessä oli ruostuneiden etulokasuojien hitsaus. Mulla ei siihen hätiin ollut jemmassa yhtään virheetöntä korkeaharjaista HC:n etulokasuojaa, joten hitsasin autossa kiinni olleet kuntoon. Vaihdoin autoon Magnumin puskurit, valot ja maskin sun muuta sälää. Magnumin kylkilistoja en käyttänyt, sillä olin ne ajatellut turhiksi tähän autoon. Samoin tein sivulasien alarosterilistojen kanssa. Mulla ei ollut riittävän pitkiä kromilistoja Estaten takalaseille, joten en käyttäisi niitä siis etuovissakaan. Kaikki virheettömät kylkilistat myin Ahon Joukolle joka silloin entisöi Magnumia. Ne ikkunanlistat taisivat mennä Tenhovuoren Terjelle hänen Vivaansa mikäli nyt oikein muistan.


Vuosi 2009 sekä moottori
Kuten monen muunkin autoni kohdalla, niin tämäkin tapaus on ollut Laitilassa asumiseni ajan tallessa vanhempieni luona. Nyt saa luvan tämäkin lulla siirtyä talliini Laitilaan ihan piakkoin. Auto olisi ajo- sekä katsastuskunnossa varsin pienellä työmäärällä.
Moottorista sen verran, että sitä voisi kyllä piristää vakio Magnum moottorista; ja täytyykin kun muistetaan kelle olen omistanut tämän auton.
Mulla on Enqvistin Jounilta ostettu nokkakehto, jossa on virinokka-akseli ja sen voisi asentaa tämän moottorin päälle. Kyseessä on tyypiltään malli 95. Siis 276? 176 / nosto 10,80 mm. Vakionokkahan on 258? / nosto 9,8 mm. Tällä nokka-akselilla voisi käyttää omia paininkuppeja, mutta kuitenkin modifioidulla nokkakehdolla, joka tuli jo kaupassa mukana.
Voisin käyttää radikaalimpaakin vaihtoehtoa, sillä annoin aikoinaan yhden nokka-akselin työstettäväksi jokkisharrastaja Mika Joensuulle Äetsään. (Mika on ollut ainakin joskus kerhon jäsen ja kirjoittanut juttuja kerholehteen.)
Sovimme, että tehdään oikea ränttätänttänokka ilman kompromisseja. Tuohon nokkaan hitsattaisiin lisää tavaraa, jotta siitä saadaan sellainen mitä haluan. Ja koska tavaraa lisätään, ei voida enää käyttää vakio paininkuppeja, koska ne kuluttavat nokka-akselin pilalle alta aikayksikön. Mikan oli siis tarkoitus valmistaa myös uudet pidemmät paininkupit. Ne sorvataan, tarkkuushiotaan, karkaistaan yms. Hän kertoi, että tuossa työssä saattaa mennä yli vuosi tai kaksi, sillä hän tekisi mun paininkupit sitten vasta kun joutuisi itselleen työstämään uusia. Samalla annoin mukaan yhden vauhtipyörän, joka oli tarkoitus keventää hänen kehittämällään tavalla mahdollisimman kevyeksi, mutta samalla kestäväksi.
Eihän tässä jäniksen selässä olla ajattelin ja sovimme, että osat tulee kun ovat tullakseen. Jotta työn tekemiseen löytyisi riittävästi inspiraatiota maksoin kaiken työn etukäteen antamalla hänelle osia joita hän tarvitsi pystyäkseen ajamaan kilpaa Vauxhallilla. Sovimme, että jos antamani maksusuoritus ei ole riittävä, niin keskustellaan asiasta lisää osien valmistuttua ja varmasti pääsemme molempia tyydyttävään sopuun.
Samalla sitten menin antamaan myös mukaan yhden osan, jonka muualla olo kuin itsellä nyt kieltämättä harmittaa. Olin ostanut Ikosen Artsilta kannen, jonka hän oli muokannut aikoinaan. Tuo samainen kansi oli täysin ajamaton ja vastaava mitä oli paikallaan Firenzassa silloin kun Arto ajoi nopeimman ajan mitä vapaasti hengittävällä Vauxhallilla on Suomessa todistettavasti ajettu.
Tuo kansi meni jatkotyöstöön, vaikka muistaakseni Arton puheiden mukaan se oli virrannut 225 hp.
Nyt nuo kaikki osat ovat edelleen maailmalla ja olin kyllä tässä taannoin yhteydessä Mikaan josko saisin ne takaisin joskus. Muilla ei niin väliä, olivathan ne vain vakio-osia joita piti muokata, mutta tuon kannen haluaisin saada takaisin itselle ja mieluusti asentaa tähän otsikon autoon. En syytä Mikaa mistään, enhän ollut pitänyt itsekään yhteyttä. Pitäkää vain peukkuja, että Mika löytää tuon kannen varastoistaan vielä näin muutaman vuoden jälkeenkin ja saisin sen asennettua tämän Big G:n moottorin päälle.
Noita erinäisiä Vauxhall OHC-viriosia on mulle kertynyt vuosien saatossa muutenkin runsaasti ja niitä voisi tässä autossa hyödyntää. On mm. säädettäviä nokka-akselin hammaspyöriä, Taunuksen rattailla paremmaksi modifioituja öljypumppuja, Blydensteinin vanhoja puristusta kestäviä kannentiivisteitä sun muita juttuja.
Öljypumppu on alkujaan Vauxhallin pumpuista se parempi vaihtoehto, eli kulmikas. Pohjan poikkileikkaukseltaan pyöreään pumppuun nämä muutostyöt eivät onnistu. Pumpun rataspesää on koneistettu avarammaksi, jotta kookkaammat rattaat mahtuvat sisälle. Sitä ennen on ulkopintaan lisätty alumiinia, jotta runko ei menisi koneistettaessa puhki. Muutostyössä on tuhottu yksi uusi Ford OHC:n öljypumppu, josta on käytetty rattaat. Öljynpainetta tällä pumpulla pitäisi saatavan yli 6 bar.
Noita erinäisiä viriosia olen ostellut vuosien saatossa sieltä sun täältä pitkin ja poikin maata sekä eurooppaa.
(kuva 7: Ikosen Arton rakentama todella hieno OHC:n peltipakosarja.)
(kuva 8: OHC:n tuottoisammaksi modifioitu öljypumppu. Pumppu on ajamaton ja sen on teettänyt Kankaan Ripa aikoinaan. Mulle pumppu tuli jossain kaupassa Hirvosen Mikalta. Muutostyön on tehnyt vuonna 1994 erikoiskorjaamo S. Bodbacka Kokkolasta. Mikään halpa muutostyö ei ole ollut, sillä kuitin mukaan koko lysti on maksanut 630 mk + rahdit.)
Olihan mulla yhdessä vaiheessa jemmassa Tuomiston Jukalta ostamani Dellorto DHLA 48 tuplatkin. Ne menin myymään pois Huttusen Martille samalla kun hän kävi ostamassa multa Tuomiston entisen kilpuri Firenzan. Itselle jätin kuitenkin vielä jemmaan täysin käyttämättömän tuplien imusarjan jonka olin aikoinaan ostanut Hirvosen Mikalta. Nyt siis on vaikeaa päättää millä moottoria ruokkii tulevaisuudessa. Ruisku olis järkevä, mut sen tarvis olla 70-luvun trendien mukainen, eli mieluusti Tecalemit. Tarvitsee varmaan ostaa taas uudelleen kaasuttimet tuohon tuplien imusarjaan?
(kuva 9: Tämä imusarja ei ole koskaan ollut missään autossa kiinni. Tiivisteetkin ovat vielä tallessa avaamattomassa muovipussissa.)
(kuva 10: Ihan autolta se jo näyttää vaikka ei ihan vielä olekaan täysin ajokunnossa.)


Tiedusteluja
Mulla on netissä kotisivuillani osio jossa esittelen erinäisiä Vauxhall- ja Bedford-aiheisia kirjoja joita olen vuosien saatossa kerännyt. Tuolla sivulla on myös kuva sekä tiedot Jeremy Waltonin vuonna 1978 kirjoittamasta kirjasta ”Only Here For The Beer – Gerry Marshall”.
(kuva 11: kansikuva - Only Here For The Beer – Gerry Marshall)
Sain tähän kirjaan liittyen sähköpostia sumujen saarilta. Gerryn ystävä sekä naapuri Rick (Richard) Hartley oli löytänyt tuon kuvan ja kirjan tiedot netistä kotisivuiltani. Hän kertoi sähköpostissa, että on Gerryn asialla etsimässä juuri tätä nimenomaista teosta. Kertoi, että Gerry ei itse käytä tietokonetta, joten hän toimii Gerryn puolesta. Kertoili, ettei Gerryllä itsellään ole tätä teosta ja siksi he nyt yrittävät internetin kautta löytää Gerrylle oman painoksen.
Vaihtelimme tovin aikaa sähköposteja ja kirjoittelimme sekä kirjasta että Vauxhalleista yleensäkin. Kerroin, etten kirjastani luovu ihan sillä istumalla, vaan koitan ensin löytää jostain toisen painoksen. Sovimme, että etsiskelen jonkin aikaa toista kirjaa ja palaan asiaan joka tapauksessa. Omastani oli vaikea luopua, koska kirja on todellakin harvinainen ja yksi Vauxhall-aiheisten kirjojen helmistä hyllyssäni. Mutta mikäli toista ei löydy, voisin luopua omastani jo ihan Gerryn takia, sillä eihän ole oikein, ettei hänellä ollut itsestään kertovaa teosta. Gerry sai sanani Rickin välityksellä ja oli tyytyväinen tähän ratkaisuun.
Meni noin kuukauden verran kun sattumalta tällainen kirja tuli Ebayhin myyntiin. Ostin kirjan saman tein tehden siitä niin suuren tarjouksen, että myyjä myi sen suoraan minulle ennen kuin huudot olivat edes alkaneet (80 puntaa). Muutaman päivän kuluttua kirja saapui postissa Uudesta Seelannista. Kunnoltaan se oli erinomainen kuten myyjä oli luvannut.
Otin yhteyttä Rickiin ja kerroin, että nyt minulla olisi Gerrylle oma painos kirjasta ja haluan lahjoittaa sen Gerrylle. Meni yli kaksi kuukautta ilman että Rick otti yhteyttä. Mietin, että mitähän on tapahtunut kun kiinnostus on hiipunut. Lähetin vielä sähköpostin varmuuden vuoksi uudelleenkin. Mutta tuli Rickiltä sit lopulta vastauskin, hän oli ollut pitkällä työmatkalla ja siten ei ollut lukenut sähköpostejaan. Hän oli kovasti innoissaan uutisesta ja oli kertonut siitä jo Gerryllekin. Gerry oli sanonut, että haluaa ehdottomasti maksaa kirjan sekä kertyneet kulut, tärkeintä olisi, että saa nyt oman painoksensa.
Kerroin vastaan, että mitäs jos tehtäisiin silleen, että lähetän postissa kaksi kirjaa ja yhden auton osan. Oman kirjani, Gerryn kirjan sekä Big G:n hansikaslaatikon kannen. Saisin sit omaan kirjaani sekä Big G:n hansikaslaatikon kanteen Gerryn nimmarin kiitokseksi kirjan hankinnasta. Jäin kuulolle!


Valmisteluja
Tuli vastaus, että kyllähän nuo nimikirjoitukset tulen saamaan joka tapauksessa, mutta kuulemma Gerryn mielestä asia tarvitsisi järjestää jollain muulla tavalla. Gerry oli kuulemma tutustunut hänen kanssaan kotisivuihini ja todennut minun olevan totaalisesti hurahtanut Vauxhalleihin ja hän halusi jotenkin huomioida minua harrasteessani. Samassa viestissä sitten tiedusteltiin kuinka lähellä lentokenttää asuin? Tässä kohtaa alkoi niskassa kuumottamaan, kun seuraavaan sähköpostiviestiin kerroin asuvani noin 7 mailin päässä lentokentästä.
Sitten tuli se jymypaukku seuraavassa sähköpostissa. Gerry halusi tulla henkilökohtaisesti noutamaan kirjan ja samalla näkisi myös Suomea. Voitte arvata, että siinä kohtaa meikäläinen tanssi ripaskaa tai mitä lie sadetanssia olkkarissa totaalisen innostuneena asiasta.
Meni noin kolmisen viikkoa eteenpäin kun taasen sain sähköpostia. Rick kertoi selvittäneensä aikataulut lennoille, mutta ei ollut vielä tilannut matkaa ennen kuin varmistaisi minulta, että olen varmasti kotona luovuttamassa teoksen. Kertoi, että hän tulisi myös mukaan ja että eivät viipyisi yön yli. Olisivat alustavan suunnitelman mukaan Turussa aamu kahdeksalta ja paluulento lähtisi illalla klo 21:30. Kerroin, että ehdotettu ajankohta sopi minulle ja niin löimme asian lukkoon. Sovin seuraavana päivänä töissä vapaaksi tuon päivän ja aloin tehdä etukäteisvalmisteluja tulevaa vierailua varten.
Tilasin ex-vaimoni Eijan sukutilan kalastusoikeuksien omistajalta viisi kiloa Puruveden muikkuja toimitettavaksi minulle tuon päivän aamuksi jäihin pakattuna. Hain Alkosta Lammin sahtia, Salmiakki kossua sekä erilaisia suomalaisia oluita varmasti riittävän lajitelman. Mitään ryyppäjäisiä ei tarkoitukseni ollut järjestää, vaan jo kirjankin nimen mukaan vähän olutta ja silaukseksi suomalaista perinnettä.
Lisäksi varasin parin kilometrin päässä kotoani olevan savusaunan ja kävin viemässä sinne valmiiksi savustuspöntön muikkuja varten.
Kävin myös siivoamassa tallillani HB SL90 Vivan edustuskuntoon herrojen noutoa silmällä pitäen. Mieluusti olisin hakenut herrat Wet Dream avolla, mutta se vaihtoehto piti hyllyttää, sillä olihan syystalven rapakelit ja olisihan se ollut liian brutaali vaihtoehto siihen ilman alaan. Pikku Vihtori olisi ollut minulle mieluisin vaihtoehto, mutta sen ahtaan ja matalan olemuksen takia en sitä ajatellut käyttää. Enhän voinut olla varma Gerryn notkeudesta, sillä olihan miehellä jo ikää (ja kokoa). Olkoonkin, että hän on tottunut ahtaisiin kilpureiden tiloihin, mutta halusin pelata varman päälle, ettei vain tapahtuisi mitään noloa tilannetta auton koon takia. Viimeisenä silauksena tilasin naapuri sikalasta pikkupossun, joka odottaisi meitä vartaassa valmiina kun saavumme savusaunalle.


Vieraisilla
Se oli torstai lokakuun 28. päivä vuonna 2004 kun ajelin kohti Turun lentokenttää HB SL90 Vivallani hakemaan Gerryä ja Rickiä Makke’s Garageen. Lentokentällä tapaaminen oli asiallinen ja tilanteeseen sopivasti varautunut, emmehän tunteneet kukaan toisiamme.
Matkalla tunnelma alkoi vapautumaan SL90:ni kyydissä ja Gerry alkoi kertomaan HB Viva kokemuksistaan. Jutuista alkoi huokumaan yhä enemmän se mitä uskoinkin, että Gerryllä oli Vauxhalleihin suurempi suhde kuin vain pelkästään palkkakuskin työpaikka. Tämä asia tulikin selväksi monin paikoin sen päivän mittaan mitä hän oli vieraanani. Monesti palkkakuskeille jokin talli on vain palkanmaksaja ja sillä hyvä. Mutta Gerryllä oli kokemuksia monista muistakin talleista ja automerkeistä, mutta siitä huolimatta huokui jokin suurempi yhteys Vauxhalliin. Matkalla hän kertoi pelkästään HB kokemuksistaan kyseisen mallin kanssa.
Kun pääsimme Lietoon, niin ensimmäisenä annoin Gerrylle hänen kirjansa ja samalla sain omistuskirjoituksen omaan painokseeni.
(kuva 12: Omistuskirjoitus kirjassani: Keep Vauxhall’s on the road, Yours, Gerry Marshall.)


Joimme teetä brittiläiseen tapaan ja keskustelimme niin minun Vauxhall harrastuksestani kuin hänen kilpaurastaan. Täytyy sanoa, että oli hieno huomata, että Gerry oli vilpittömästi kiinnostunut tekemisistäni Vauxhallien kanssa, vaikka mun teki mieli vain kuulla hänen tarinoitaan.
Jossain vaiheessa sit tuli aika siirtyä Garagen puolelle katselemaan autojani. Siellä vietimme kolmisen tuntia tutustuessamme niin Vauxhalleihini kuin ex-presidentti Kekkosen DeSotoonikin. Pelasipa Gerry pari erää Corvette flipperiäkin ja otti sen ensimmäisen oluen; juuri markkinoille tullutta Hurriganes olutta.
Tallilla ollessamme Gerry teki omistuskirjoituksen valkoisella maalilla pensselillä maalaten Big G:n hanskalaatikonkanteen sekä vararenkaaseen. Olin siis tässä kohtaa saanut kaiken mitä toivoinkin kirjan hankkimisesta itselleni saavaksi.
(kuva 13: Gerry Marshall & Big G.)
Juuri kun olimme lähdössä pois tallilta, niin Gerry kysyi saisiko hän istahtaa Pikku Vihtoriin? Kerroin, että tokihan tuo onnistuu. Hän kertoi nähneensä autosta kuvia brittiläisissä autolehdissä ja tykästyneensä näkemäänsä vaikka kyseessä kilpa-auto ei ollutkaan. Siinä sit Gerry ajoi Pikku Vihtorilla pätkän tallissani ja mahtui ihan hyvin kabiiniinkin. Siinä kohtaa mua harmitti, että olin turhaan välttänyt Pikku Vihtorin käyttöä herrojen hakumatkalla.
Oli aika siirtyä saunomaan savusaunalle. Rick oli peribrittiläiseen tapaan kohteliaasti ollut vähän sivussa koko alkuvierailun ajan ja antanut meidän Gerryn kanssa jutella omiamme; eihän Rick ollut Vauxhall, vaan Jaguar mies.
Olin ottanut pari kolme olutta Gerryn kanssa, joten saunalle siirtyessä en halunnut autoa ajaa. Meinasin tilata taksin, mutta se ei kuulemma herroille käynyt koska Rick oli ajokunnossa. Lopulta sitten oli Pikku Vihtori pihalla, Rick ratissa ja me Gerryn kanssa kyydissä ja matkalla savusaunalle.
Kerroin matkalla, että nyt olisi luvassa traditionaalista suomalaista perinnettä ja toivottavasti he eivät pelkää mitä on luvassa. Molemmat herrat vakuuttelivat ymmärrystä, mutta havaitsin ilmassa pientä epäilystä mitä tuleman pitää.
Matkaahan saunalle ei ollut kuin kivenheittämä, mutta saunalle lopputie oli kivinen, joten jätimme Rickin ajamaan yksin ylös mäkeen saunalle ja jatkoimme Gerryn kanssa matkaa jalan viimeisen puoli kilometriä. Tuon matkan aikana hän kertoi juttuja DTV:stä ja ajasta Bill Blydensteinin kanssa ja kertoi olevansa vilpittömästi kiitollinen, että joku rakentaa autoa, joka on omistettu hänelle ja vielä tehty jossain peripohjolassa ja samalla tarjosi mulle yli kolmekymmentä vuotta vanhaa viskiä sanojensa kantimiksi. Tässä kohtaa mulle tuli enemmän kuin hyvä mieli, sillä olin pelännyt Gerryn suhtautumista Big G:n rakentamiseeni.
Kun pääsimme perille saunalle oli Rick pistänyt Pikku Vihtorin siistiin vinoparkkiin ja oli ihmettelemässä pikkupossua vartaassa. Kerroin, että tokihan Suomessa ollaan sen verran vieraanvaraisia, ettei vieraita täällä nälässä ja janossa pidetä. Aloimme syömään yrteillä täytettyä pikkupossua samalla kun aloin savustamaan muikkuja. Muikut herättivät herroissa kummastusta pieniä kun olivat, mutta epäilys häipyi kun kerroin muikun olevan lohikala. Siinä sit Gerry heitti, et hänen kalajuttunsa on suurin piirtein peribrittiläiseen tapaan fish & ships. Kerroin, että nyt et saa muuta kuin fish ja se chips tulee olemaan new potatos. Olin näet säilönyt pakkaseen uusia perunoita joulua varten ja käytin ne nyt. Kotikokeille kerrottakoon, että kun uutta perunaa keittää about 5 min ja jäähdyttyä sen pakastaa, niin saa pakkasesta perunaa, joka on kuin juuri juhannuksena maasta kaivettua.
Siinä sit saunoimme ja herroissa herätti kovasti kummastusta musta ja pimeä savusauna ilman suihkua ja muita mukavuuksia. Kerroin, että kyllä Suomessa infrastruktuuri on ihan kohdallaan, mutta haluamme myös kunnioittaa perinteitä juuri kuten brititkin.
(kuva 14: Äijät lauteella suomalaisessa savusaunassa.)
Muikut menivät herrojen suihin kuin karkki ja sahtikin maistui vaikka alussa oli pientä varautuneisuutta havaittavissa. Salmiakkikossusta ei kumpikaan pitänyt, joten se pullo sivuutettiin kohteliaasti ja korvattiin muutamalla huikalla Gerryn mukanaan tuomaa 38-vuotista viskiä.
Näin me vietimme sen illan savusaunalla syöden, nauttien juomia kenenkään liikaa humaltumatta ja keskustellen pääasiassa Vauxhalleista. Hassua oli huomata, että Rick-Jaguar mieskin lämpeni Vauxhall-aiheeseen illanmittaan kunhan oli saanut vähän voitelua. Kertoili oman näkemyksensä aiheeseen, lähinnä sen, että Vauxhall on briteille hyvinkin tärkeä olkoonkin vain käyttöauto 99% ihmisistä.
Kun tuli se ikävä aika illasta, että herrojen oli aika siirtyä lentokentälle, niin päätin toistamiseen tilata taksin. Taas tuli kommentti, et ei taksia! Siin sit soittelin tovin kavereille ja lopulta alle kilsan matkan päästä kaverini Isonmäen Markku lupautui tulemaan kuskiksi. Markku tuli jalan paikalle ja syötyään hän lähti kuskaamaan meitä lentokentälle. Brittiherrat pääsivät lentovälineeseen ilmeisen tyytyväisinä päivän antiin. Kentällä sain kutsun vastavierailulle. Ikävä kyllä tuo ei koskaan toteutunut, sillä Gerryn maallinen taivallus loppui huhtikuussa seuraavaa vuotta. Rickin kanssa en ole ollut yhteydessä johtuen vajavaisista internetyhteyksistäni.
Näin sain yhden vajaan vuorokauden viettää Gerryn seurassa, Rickiä toki unohtamatta.
Big G autoni tarina jatkuu ja siitä kerron lisää joskus tulevaisuudessa…
Avatar
vivamanTT
Viscount
Viestit: 2076
Liittynyt: 05 Marras 2006, 18:43
Paikkakunta: Vihanti
Viesti:

Re: Hylättyjä kerholehtijuttuja #5 (Big G)

Viesti Kirjoittaja vivamanTT »

makke kirjoitti:Tulihan se sieltä..., juuri niin kuin vähän odotinkin mulle tässä tapahtuvakin! ;)
Tämä on kyllä niin hauska juttu, et ois suonut päästä lehteen :lol: :lol: :lol: Vesi valuu silmistä, menis jutut edes samallalailla mitä aiemmin kuullut :lol:
Vauxhall Firenza 2300 -71
Vauxhall Magnum 2300 -75
Vauxhall Magnum 1800 4d - 74
Vauxhall Viva HC Estate 2300 automatic -73
Vauxhall Viva HC GLS 1256 -77
HC-koristen OHV/OHC purkuosaa
Jarko
Magnum
Viestit: 262
Liittynyt: 10 Marras 2006, 11:45
Paikkakunta: Anttola

Re: Hylättyjä kerholehtijuttuja #5 (Big G)

Viesti Kirjoittaja Jarko »

Loppujen lopuksi hyvä tarina on tärkeämpi kuin sen todenperäisyys (kyllä, olen savolainen), mutta kun en asiasta paremmin tiedä, niin oletan tarinan todeksi. Hyvä juttu joka tapauksessa.
Pelastakaa jalkaväkimiinat!
Avatar
makke
Magnum
Viestit: 290
Liittynyt: 30 Touko 2007, 16:34
Paikkakunta: Parainen

Re: Hylättyjä kerholehtijuttuja #5 (Big G)

Viesti Kirjoittaja makke »

Jarko kirjoitti:Loppujen lopuksi hyvä tarina on tärkeämpi kuin sen todenperäisyys (kyllä, olen savolainen), mutta kun en asiasta paremmin tiedä, niin oletan tarinan todeksi. Hyvä juttu joka tapauksessa.
Kiitos Jake. Jatkoa tulee kyllä! :)
Avatar
makke
Magnum
Viestit: 290
Liittynyt: 30 Touko 2007, 16:34
Paikkakunta: Parainen

Re: Hylättyjä kerholehtijuttuja #5 (Big G)

Viesti Kirjoittaja makke »

Kuvia #1

Edit: lisäsin kuvatekstit
Viimeksi muokannut makke, 28 Loka 2009, 23:24. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
makke
Magnum
Viestit: 290
Liittynyt: 30 Touko 2007, 16:34
Paikkakunta: Parainen

Re: Hylättyjä kerholehtijuttuja #5 (Big G)

Viesti Kirjoittaja makke »

kuvia #2

Edit: lisäsin kuvatekstit
Viimeksi muokannut makke, 28 Loka 2009, 23:26. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
makke
Magnum
Viestit: 290
Liittynyt: 30 Touko 2007, 16:34
Paikkakunta: Parainen

Re: Hylättyjä kerholehtijuttuja #5 (Big G)

Viesti Kirjoittaja makke »

kuvia #3
Viimeksi muokannut makke, 28 Loka 2009, 23:28. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
makke
Magnum
Viestit: 290
Liittynyt: 30 Touko 2007, 16:34
Paikkakunta: Parainen

Re: Hylättyjä kerholehtijuttuja #5 (Big G)

Viesti Kirjoittaja makke »

kuvia #4

Edit: lisäsin kuvatekstit
Avatar
makke
Magnum
Viestit: 290
Liittynyt: 30 Touko 2007, 16:34
Paikkakunta: Parainen

Re: Hylättyjä kerholehtijuttuja #5 (Big G)

Viesti Kirjoittaja makke »

No nyt sit on joitain kuvia. Pikku "piru" kasvoi mielessä ja panttaan ihan omaksi huvikseni eräitä lehtijutun kuvia vielä hetken. Mut ne tulee pian kyllä ja lisää sit sellaisiakin joita en tähän kerholehtijuttuun liittänyt. Eli sama peli kuin toisten autojuttujen kanssa.

Mut sulatelkaa näitä ensin hetki ja sit seuraa jatkoa... :mrgreen:
Avatar
firenza 71
Viva GT
Viestit: 185
Liittynyt: 07 Marras 2006, 08:22
Paikkakunta: Varkaus

Re: Hylättyjä kerholehtijuttuja #5 (Big G)

Viesti Kirjoittaja firenza 71 »

Moro Makke!

Sen verran oikaisen tuota sinun pakkosarjan kuvatekstiä, että kyllä se on kokonaan minun itseni tekemä. :)
Avatar
makke
Magnum
Viestit: 290
Liittynyt: 30 Touko 2007, 16:34
Paikkakunta: Parainen

Re: Hylättyjä kerholehtijuttuja #5 (Big G)

Viesti Kirjoittaja makke »

firenza 71 kirjoitti:Moro Makke!

Sen verran oikaisen tuota sinun pakkosarjan kuvatekstiä, että kyllä se on kokonaan minun itseni tekemä. :)
Näin minäkin alunperin luulin mutta sain väärän käsityksen , anteeksi !
Avatar
makke
Magnum
Viestit: 290
Liittynyt: 30 Touko 2007, 16:34
Paikkakunta: Parainen

Re: Hylättyjä kerholehtijuttuja #5 (Big G)

Viesti Kirjoittaja makke »

Bill Haleytä kuuntelin kun olin teini ja kuuntelen edelleen. Rock Around The Clock! On tää kumma maailma!? Mut siinä on elettävä. Mut muistaako bill heili kuinka monta nimikirjoitusta antoi aikanaan, kuinka väsyneenä ja minkä ikäisenä ja miten sen kirjoittI? Fanipostiin sen ainakin kirjoitti sihteeri!

Haistakaa vxttu! Se ei ole multa vaan teiltä pois.

Vxtun pikkusieluiset nihilistit jotka jaksatte olla maailman tappiin kateellisia. Ei edes voinut tätä kommettia omalla ninellä laittaa. Munattomia tyyppejä koko tyynni!
Häpeisin jos olisin tossa jamassa, T: Marko "Makke" Pätsikkä
Avatar
makke
Magnum
Viestit: 290
Liittynyt: 30 Touko 2007, 16:34
Paikkakunta: Parainen

Re: Hylättyjä kerholehtijuttuja #5 (Big G)

Viesti Kirjoittaja makke »

BILL HEILI kirjoitti:
makke kirjoitti:
firenza 71 kirjoitti:Moro Makke!

Sen verran oikaisen tuota sinun pakkosarjan kuvatekstiä, että kyllä se on kokonaan minun itseni tekemä. :)
Näin minäkin alunperin luulin mutta sain väärän käsityksen , anteeksi !

Niinkö se sinäkin alunperin luulit? kerrohan Makke kuka sen pakosarjan sitten teki :mrgreen:
En tiedä.. mut mut kysy Artolta. Mä ymmärtänyt asian väärin, mut on se silti sarja yli kylän. Mut kysy "hyvbillhemivon" yms.. soiraan häneltä.! Voiko joku olla noin pikkusieluinen? En ymmärrä, Arto varmaan kertoo sulle lisää tuon pakosarjan historista...
Avatar
makke
Magnum
Viestit: 290
Liittynyt: 30 Touko 2007, 16:34
Paikkakunta: Parainen

Re: Hylättyjä kerholehtijuttuja #5 (Big G)

Viesti Kirjoittaja makke »

firenza 71 kirjoitti:Moro Makke!

Sen verran oikaisen tuota sinun pakkosarjan kuvatekstiä, että kyllä se on kokonaan minun itseni tekemä. :)
Anteeksi! Näin olin alunperin ymmärtävinäkin, mut sit en ollut varma. Nyt taidan tietää, se virhe tuli siin et se kansi oli teetetty! Eiks vaan?

Pyydän anteeksi ja haluan oikaista virhepuheeni, mut tietoisesti en ole halunnut sanoa väärin. Ei vaan kaikkea muista! :(
Avatar
firenza 71
Viva GT
Viestit: 185
Liittynyt: 07 Marras 2006, 08:22
Paikkakunta: Varkaus

Re: Hylättyjä kerholehtijuttuja #5 (Big G)

Viesti Kirjoittaja firenza 71 »

Juu, se kansi oli melkein oma valmiste. ST Motorsin moottori velho VP Kuuranne teki siihen yhden
sylinterin kanavat ja minä niitä mallina käyttäen kaivelin loput reiät. Venttiilit olivat Oldsmobilen,
jotka pienensin, lyhensin, muotoilin ja sorvasin uudet lukkojen urat.
Vastaa Viestiin