Re: 1970 Hb Stanu malli

Jäsenet esittelevät kulkimiaan ja tekeilläolevia projekteja. Vain VBCF jäsenet voi kirjoittaa kaikki toki lukea.
SamiK
Viscount
Viestit: 1308
Liittynyt: 05 Marras 2006, 14:30
Paikkakunta: Pikitien eteläpää.

Re: 1970 Hb Stanu malli

Viesti Kirjoittaja SamiK »

Tilasin Viiviin justiinsa toisen hiotun nokka-aksellin. Aivan eri nokkien välisellä kulmalla ja hivenen vähemmän kestoa. Nostaa dynaamista puristuspainetta puolisen baaria. Mutta ennenkaikkea eroa tulee olemaan nyt siinä että tällä kepillä venttiilivälykset ovat 0.2 imu ja 0.3 pako. Noissa voi tietty ite hakea vähä suuntaan jos toiseenkin. Jokatapauksessa nyt putoaa pois se kammottava venttiilimeteli mikä vanhalla kepukalla oli aina. Tai siis olisi pitänyt olla jos olisin pysynyt nokkakortin arvossa. Keppi on inasen miedompi mutta jospa se suuremmalla venttiilien välisellä kulmalla nyt sit loiventaisi polttoaineseoksen ryöstelyä siellä missä nokka ei ole ns alueellaan. Ajan nokkaan myös samanlaisen uran kuin aiemminkin. Mutta pikkuisen matalemman. Eli öljyä on kannessa riittävästi mutta ei madaltaisi lämpimänä öljynpainetta ihan niin paljoa.

Pohdittava tekniikan osalta myös sellasta että vaihdanko lambdamittarin toisenmerkkiseen kun nykyisellä on taipumus grillaa anturit rikki ja näin on mulla nyt käynytkin. Vaihto tarkoittaa vaan sellaista tuhannen eeron siivua kaikkineen posteineen, tulleineen ja veroineen. Eikä ne ruostepaikatkaan nyt itekseen korjaudu.

Pohdintaa aiheutti myös että mittasivat 1159 nokan ja siinä nokkien välinen kulma 106 ja nousua reipas 5mm. Kun aiemmin mittautin 1256 nokan niin siinä olisi ollut 110 nokkien välinen kulma. 1159 asteita en nyt ainakaan vielä nää. 1256 asteita on 250 0.25mm välyksellä.
1970 hb Viva
SamiK
Viscount
Viestit: 1308
Liittynyt: 05 Marras 2006, 14:30
Paikkakunta: Pikitien eteläpää.

Re: 1970 Hb Stanu malli

Viesti Kirjoittaja SamiK »

Nokkakeppi saapui. Suapa nähä millainen tulee ajolleen. 8)
1970 hb Viva
Avatar
Vaiva-99
Ventora
Viestit: 569
Liittynyt: 18 Tammi 2009, 18:25
Paikkakunta: Anastus
Viesti:

Re: 1970 Hb Stanu malli

Viesti Kirjoittaja Vaiva-99 »

Kansa vaatii tarkkoja numeraalisia arvoja nokasta :o
All we had to do, was follow the damn train, CJ!
Masai
Magnum
Viestit: 257
Liittynyt: 10 Huhti 2007, 10:06
Paikkakunta: Oulu

Re: 1970 Hb Stanu malli

Viesti Kirjoittaja Masai »

Miksikäs se grillaa lamdan? En keksi muuta kuin ylimääräisen happi virtauksen anturille tai todella kuuma kohta putkessa ja virtaus kohdassa. Lämmitystähän ei voi kärventäää ja toisaalta koko lämmitystä ei edes tarvi. Sehän nostaa vain tuon lamdan nopeemmin mittaus aluelle.
Happi virtaus on vuoto ja tuo liian kuuma kohta taas hoidettavisssa etäisyyttä muuttamalla. Vai ymmärsinkö/luinko jotain ihan pieleen?
Kulkineita...
SamiK
Viscount
Viestit: 1308
Liittynyt: 05 Marras 2006, 14:30
Paikkakunta: Pikitien eteläpää.

Re: 1970 Hb Stanu malli

Viesti Kirjoittaja SamiK »

Laajakaista lambdoja pidetään ohjainlaitteen avulla alkaen 300C lämpötilassa ja lämmityksen tehoa muutellaan realiajassa anturin lämmön mukaan. Eli pakokaasun lämmön. Tämä kyseisen merkkinen lootavalmistaja lämmittää antureita ilmeisesti liian kovaa tai jotain muuta. Ei ole ensimmäinen tän merkkinen kontrolleri mikä polttaa tunnistimia. Riittää että laittaa samaan reikään uuden samanlaisen anturin ja toisen kontrollerin niin anturit alkaa kestää kummasti. Vaihtamalla vaan tunnistinta tähän kontrolleriin, saa niitä vaihella jatkossakin.

Kapeakaistaisen kanssa lämmitystä "ei tarvi". Mutta se nopeuttaa anturin heräämistä radikaalisti ja pidentää sen kestoikää. Varsinkin jos anturi lämmitetään ja kun pakokaasun lämpö nousee nii lämmittys sammutetaan jne.

Vuoto juuri anturin vierestä vääristää lukemia ja iso vuoto voi särkeäkkin anturin. Sekä jos anturi on liian lähellä esim turboa. Anturit mulla on jotain 20cm pakosarjasta sen orkkiksen tehopakosarjan alkukäyrissä ja turboa ei ole. Joten eivät ole liian lähellä. Antureita on 2 kun luen sisempiä ja uloimpia sylintereitä erikseen.

Ai kansa vaatii tietoa? On se vaativan sorttista väkeä. :lol:

1-1mm 230ast
10mm ventiilin-nousu
nokkakulma 108
välykset 020/025mm

Kävin äsken ajelemassa Viivillä taas. Viimeeksi viimevuonna. Taas laakipeli. Kaasuläpät jämähtäneet tyhjäkäyntiasentoonsa. Piti vähän tempasta että irtosivat. Ajelin kunnes öljyt olivat kuumat.

Vakio ajettu 1159 kepin arvot ovat:
1-1mm 185ast
7,5mm ventiilin-nousu
nokkakulma 106
liekkö lähettämäni keppi oli kulunut kun pakonokassa kestoa 1-1mm 175ast
1970 hb Viva
Masai
Magnum
Viestit: 257
Liittynyt: 10 Huhti 2007, 10:06
Paikkakunta: Oulu

Re: 1970 Hb Stanu malli

Viesti Kirjoittaja Masai »

Minkä valmistajan ohjain laite? Eikös tuo 300 ole vain sen minimi suositus? Mulla on 10cm turbosta laajakaista ja mielestäni se kyllä pitää kutinsa ajossa. Toki kestää hetken että kannattaa sen perusteella mitään katella. Kapea kaistanen mulla on sitten pysyvänä ja ilman lämmitystä kun se on vain seurantaa varte.

Mikäs noissa on keinuvipu suhde?
Kulkineita...
SamiK
Viscount
Viestit: 1308
Liittynyt: 05 Marras 2006, 14:30
Paikkakunta: Pikitien eteläpää.

Re: 1970 Hb Stanu malli

Viesti Kirjoittaja SamiK »

Innovate. Vipusuhde on 1.5. Alle 300 se ei toimi ollenkaan. Perus vapari perhekinnerissä ei ne pakolämmöt tasakaasulla maantiellä kovin kuumat ole. RIivaamalla sit tietty niissäkin nousee.
1970 hb Viva
SamiK
Viscount
Viestit: 1308
Liittynyt: 05 Marras 2006, 14:30
Paikkakunta: Pikitien eteläpää.

Re: 1970 Hb Stanu malli

Viesti Kirjoittaja SamiK »

1970 hb Viva
Avatar
vivamanTT
Viscount
Viestit: 2076
Liittynyt: 05 Marras 2006, 18:43
Paikkakunta: Vihanti
Viesti:

Re: 1970 Hb Stanu malli

Viesti Kirjoittaja vivamanTT »

:thumbup:
Vauxhall Firenza 2300 -71
Vauxhall Magnum 2300 -75
Vauxhall Magnum 1800 4d - 74
Vauxhall Viva HC Estate 2300 automatic -73
Vauxhall Viva HC GLS 1256 -77
HC-koristen OHV/OHC purkuosaa
SamiK
Viscount
Viestit: 1308
Liittynyt: 05 Marras 2006, 14:30
Paikkakunta: Pikitien eteläpää.

Re: 1970 Hb Stanu malli

Viesti Kirjoittaja SamiK »

Nytkun oon todennut että toi askelmoottorilla toteutettu moottorin lämpömittari toimii. Niin voisin hieman viilata sen koodia kohti moderneita autoja. Tekis sen näyttämästä sellaisen vakaan. Eli näyttää tyyliin N ää vaikka moottorin lämpö seilaisikin välillä 80-90. Nykyisellään mittarihan reagoi lämpöön parin asteen välein. hmmm mitenhän se koodaus taas olikaan. Oon unohtanut sen aivan täysin. Opeteltava siten alusta.
1970 hb Viva
SamiK
Viscount
Viestit: 1308
Liittynyt: 05 Marras 2006, 14:30
Paikkakunta: Pikitien eteläpää.

Re: 1970 Hb Stanu malli

Viesti Kirjoittaja SamiK »

Ostin moottoriöljynsuodatin adapterin. Loppuu ainainen suodattimien metsästys. Vaikkakin mullahan on ollut ensilähdön vw tsi/fsi öljysuodatin jo nyt käytössä. Uusi adapteri on peltiselle kierrettävälle suodattimelle.


Tämän topikin alkupään kuvat ovat kaikki poistuneet kun palvelin missä kuvat oli sulkeutui muistaakseni vuodenvaihteessa tms
1970 hb Viva
tuomee
Ventora
Viestit: 657
Liittynyt: 10 Loka 2010, 12:59

Re: 1970 Hb Stanu malli

Viesti Kirjoittaja tuomee »

:thumbup:
Hitto oisit infonnu että tilaat niin oisit ottanut mulkekkin. Tosin ei tuo orkkis sutienkaan saaminen oo ongelma, joskus sulle muistaakseni mainitsinkin aiheesta.Nytkin on n.10 kpl. niitä hyllyssä...
SamiK
Viscount
Viestit: 1308
Liittynyt: 05 Marras 2006, 14:30
Paikkakunta: Pikitien eteläpää.

Re: 1970 Hb Stanu malli

Viesti Kirjoittaja SamiK »

No himskatti. Nyt kun sanoit niin muistankin että oli puhetta joskus että suteja löytyy
1970 hb Viva
tuomee
Ventora
Viestit: 657
Liittynyt: 10 Loka 2010, 12:59

Re: 1970 Hb Stanu malli

Viesti Kirjoittaja tuomee »

Juu,ja oli samalla puhetta tuosta adapteristakin,tuumasin että jos tilaat niin ota samalla mullekkin :lol:
SamiK
Viscount
Viestit: 1308
Liittynyt: 05 Marras 2006, 14:30
Paikkakunta: Pikitien eteläpää.

Re: 1970 Hb Stanu malli

Viesti Kirjoittaja SamiK »

tuomee kirjoitti: 16 Maalis 2023, 23:22 Juu,ja oli samalla puhetta tuosta adapteristakin,tuumasin että jos tilaat niin ota samalla mullekkin :lol:
Tämäkin vielä :?
1970 hb Viva
Vastaa Viestiin