Hyvä yhdistyksen jäsen, entinen jäsen, Vauxhall ja Bedford autoista kiinnostunut henkilö. Kuten tiedämme, Vauxhall Bedford Club Finland on perustettu aktiivisten Vauxhall-harrastajien toimesta vuonna 1983. Kerho perustettiin alunpitäen nimellä Vauxhall Owners Club Finland. Perusteena oli tukea Vauxhall harrastusta aikana, jolloin merkin virallinen maahantuonti oli loppunut ja osien saanti alkoi vaikeutua. Kerhon kasvu alkoi välittömästi perustamisen jälkeen. Vuonna 1997 kerho oli kasvanut jo siihen kokoon, että kerhosta haluttiin tehdä rekisteröity yhdistys. Vuonna 1998 kerho merkittiin yhdistysrekisteriin nimellä Vauxhall Bedford Club Finland Ry. Nimen muutoksella haluttiin tukea myös Vauxhallin hyötyajoneuvojen harrastuneisuutta, mikä onkin ollut ilahduttavan iso osa kerhon toimintaa.
Vauxhall Bedford Club Finland Ry:n jäseniä on vajaa parisataa ja jäsenistöä on läpi koko Suomen. Mikä ilahduttavinta, myös nuoremmat harrastajat ovat löytäneet yhdistyksen. Vaikka Vauxhall Bedford Club Finland Ry:tä voidaan pitää pienehkönä yhdistyksenä, on sen toiminta hyvin vireää. Yhdistys järjestää kaksi kertaa vuodessa viralliset tapaamiset, mutta niiden lisäksi järjestetään muutamia epävirallisia tapaamisia ja paikallistapaamisia. Yhdistys on osallistunut omalla osastollaan Classic Motor Show:hun Lahdessa vuodesta 2008 lähtien.
Nyt onkin juhlan aika. Vauxhall Bedford Club Finland ry. juhlii 40 -vuotista taivaltaan 28.-30.7.2023 Pyhäjärven rannalla, Marjoniemi Camping leirintäalueella, osoitteessa Lomakyläntie 178,
86850 Hiidenniemi.
Luvassa on monenlaista ohjelmaa mm. arpajaiset, jossa pääpalkintona on katsastettu ja ajokuntoinen Vauxhall auto! Kyllä, ihan oikea harrasteauto. Iltaisin karaokea ja vertaistuesta nauttimista. Leirintäalueen ravintolapalvelut ovat koko tapahtuman ajan käytössä.
Haluamme sinut mukaan, muistelemaan Vauxhall ja Bedford harrastuksen neljää vuosikymmentä. Olisi todella upeaa nähdä paljon harrastajia, tai jo harrastuksesta luopuneita joiden sydän edelleen on merkkiuskollinen. Lauantaina on juhlallisuuksia, kakkukahvitarjoilua ym. sekä yhdistyksen jäsenistölle vuosikokous. Vuosikokoukseen toivomme laajaa osallistumista.
Terveisin,
VBCF ry. Hallitus
Sydämellisesti Tervetuloa!
40v juhlatapaaminen, 28.-30.7.2023
-
- Velox
- Viestit: 836
- Liittynyt: 04 Marras 2006, 20:15
- Paikkakunta: Ylöjärvi
- Viesti:
- kovanma
- Cresta
- Viestit: 904
- Liittynyt: 05 Marras 2006, 19:00
- Paikkakunta: Lievestuore
Re: 40v juhlatapaaminen, 28.-30.7.2023
Hox Hox!!
Marjoniemen lauantain yhteisruokailun ilmoittautumiset pikaisesti YV:nä Marja Ikoselle !!! Whatsup tms...
Ruokana hyväksi todettu lihapullakastike.
Ruokailu 12.90 aikuiset, 7.90 lapset
Marjoniemen lauantain yhteisruokailun ilmoittautumiset pikaisesti YV:nä Marja Ikoselle !!! Whatsup tms...
Ruokana hyväksi todettu lihapullakastike.
Ruokailu 12.90 aikuiset, 7.90 lapset
Marko Kovanen
-
- Velox
- Viestit: 836
- Liittynyt: 04 Marras 2006, 20:15
- Paikkakunta: Ylöjärvi
- Viesti:
Re: 40v juhlatapaaminen, 28.-30.7.2023
Tämä auto on 28.-30.7.2023 Vauxhall Bedford Club Finland ry. (VBCF) 40-v juhlatapaamisen arpajaisten pääpalkintona. Lisäksi arpajaisissa on joukko muita tavarapalkintoja. Arpoja on 299kpl, hinta 10e/kpl, myydään vain tapaamisessa ja voitot luovutetaan arvonnan yhteydessä. Arvonta tapahtuu sunnuntaina 30.7.2023 kello 12.00. Arpoja myydään niin kauan kuin niitä riittää, vain käteisellä. (Yhdistyksellä ei ole korttimaksulaitteita eikä Mobilepay tiliyhteyttä)
Auto luovutetaan juuri katsastettuna ja sen voi ajaa kotiin. Autoon on tehty kattava huolto. Mm. jakohihna, laturin hihna, öljyt, myös vaihteisto ja perä, öljynsuodin, ilman suodin, polttoainesuodatin, tulpat, kärjet, jakajan kansi, jarrupalat, jarrukengät, takajarrusylinterit on uusittu. Lisäksi autoon on vaihdettu ehjiä osia rikkoutuneiden tilalle.
VBCF ry. Hallitus
Kuvia autosta linkintakana
https://photos.app.goo.gl/ZvS1hJc7Wtn1SYNQA
Auto luovutetaan juuri katsastettuna ja sen voi ajaa kotiin. Autoon on tehty kattava huolto. Mm. jakohihna, laturin hihna, öljyt, myös vaihteisto ja perä, öljynsuodin, ilman suodin, polttoainesuodatin, tulpat, kärjet, jakajan kansi, jarrupalat, jarrukengät, takajarrusylinterit on uusittu. Lisäksi autoon on vaihdettu ehjiä osia rikkoutuneiden tilalle.
VBCF ry. Hallitus
Kuvia autosta linkintakana
https://photos.app.goo.gl/ZvS1hJc7Wtn1SYNQA
- kovanma
- Cresta
- Viestit: 904
- Liittynyt: 05 Marras 2006, 19:00
- Paikkakunta: Lievestuore
Re: 40v juhlatapaaminen, 28.-30.7.2023
HUOMIO, HUOMIO!!!
Marjoniemen yhteisruokailu
la 29.7 klo 13.00
Ruokailu on omakustanteinen.
Hinta: 12,90€ aikuiset ja 7,90€ lapset.
Ruokana perinteeksi tullut:
Lihapullat kastikkeella, perunat ja salaatti
Ilmottautumiset allekirjoittaneelle YKSITYISVIESTINÄ
21.7 mennessä.
Kiitos
Tapahtumavastaava
Marja Ikonen
044 0965550
Marjoniemen yhteisruokailu
la 29.7 klo 13.00
Ruokailu on omakustanteinen.
Hinta: 12,90€ aikuiset ja 7,90€ lapset.
Ruokana perinteeksi tullut:
Lihapullat kastikkeella, perunat ja salaatti
Ilmottautumiset allekirjoittaneelle YKSITYISVIESTINÄ
21.7 mennessä.
Kiitos
Tapahtumavastaava
Marja Ikonen
044 0965550
Marko Kovanen